Kolmen ristin asetelma

Cruz Grande nimisessä vuorikylässä törmäsin erikoiseen näkyyn: kolmeen ristiin. Tuttu teema sinänsä kristillisissä piireissä mutta ristien asetelma oli hivenen toisenlainen kuin mihin yleensä ollaan totuttu.

Taiteilija oli sijoittanut suurimman ristin taimmaiseksi mutta joka sieltäkin erottui hallitsevimpana. Viistosti sen edessä oli risti numero kaksi ja kolmas risti oli vasemmalla etualla selvästi pienikokoisimpana.

Mitä tämä ristien asetelma tahtoo välittää meille? Taiteilijan ajatuksia emme tietenkään tarkkaan tunne mutta mielikuvitusta saa luonnollisesti käyttää kaiken taiteen edessä.

Toiseksi suurin risti puhuu juuri siitä mitä tapahtui Golgatalla. Toinen ryöväreistä turvautui Jeesuksen sanoihin elämän ehdottomasti viime hetkillä: ”Tänä päivänä sinä olet oleva minun kanssani paratiisisssa.” Toiseksi suurin risti kertoo sen päällä riippuvasta avun tarpeessa olevasta ihmisestä jonka sydämessä heräsi tarve kääntyä Jumalan Pojan puoleen yhdennellätoista hetkellä. ”Muista minua kun tulet valtakuntaasi”.

Toiseksi suurin risti pitäisi kuulua kaikille meille. Oma syntisyytemme on vienyt meidät kuolemaan mutta apu löytyy häneltä joka riippuu vieressämme. Hän on puhe- etäisyydellä. Hän on nimeltään pelastaja, Jeesus.

Mutta se pienin risti? Se oli niin pieni ettei siihen ketään voisi naulita mutta se ei mielestäni ole oleellisin asia tätä ristiasetelmaa katsellessa. Pikemminkin sen etäisyys suurimmasta ja tärkeimmästä rististä. Sillä ei ollut mitään virkaa. Sen osa oli jäädä symboliksi. Vain symboliksi.

Kuinka monelle ihmiselle risti ei merkitse käytännössä mitään. Näille ihmisille suurimman ristin asema ja tarkoitus on kaukainen. Se ei kosketa. Tosin pienikin risti puhuu siitä että se on elämän päätepysäkki ja siitä astutaan sisälle kuolemaan. Mutta suurimman ristin vaikutuksesta ei ole hyötyä. Vapahtajan tarjolla oleva apu on edelleen samassa ristiasetelmassa ikäänkuin ulottuvilla, lähellä, mutta silti toivottoman kaukana.

Kunnioitus ja arvostus Ristin Herraa kohtaan ei pelasta ketään. Pelastuksen tie kulkee aina Jeesuksen kautta. Mikä on sinun ristin kokosi ja miten lähellä Jeesusta haluat ristisi olevan?

Timo Hakkarainen