Olen ajatellut tehdä itselleni pari kysymystä jotka mielestäni sopivat mainiosti juuri tähän kohtaan vuotta. Jos niistä on hyötyä omalla kohdallasi niin en aio pidättää itselläni copyright- oikeutta. Ajatuksiani voi vapaasti soveltaa myös omaan elämään.
- Mitä aion jättää taakseni vuoteen 2024?
- Mitä aion ottaa mukaani alkavaan vuoteen 2025?
Aion vastata ensimmäiseen kysymykseeni Raamatun opetuksella:
”Yhden minä teen, unohtaen sen mikä on takanapäin ja ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin, minä riennän kohti päämäärää…”
En aio vetää mitään tarpeetonta kuormaa mukanani rajan yli vuoteen 2025. On rehellisesti tunnustettava että on ollut asioita jotka ovat painaneet mieltäni ja jotka ovat häirinneet suhdettani lähimmäisiin mutta myös itse Herraan Jeesukseen. Tarpeeton kuormani on koostunut kuvitelmista – oikeista tai vääristä – en aina itsekään tiedä, olenko ollut edes oikeassa, mutta sen tiedän että ne ovat hidastaneet omaa matkan tekoani. Painavan repun kanssa on hankalampi kulkea ylämäkeen kuin kevyellä kantamuksella. Siis kaikki tyytymättömyys, katkeruus ja takaisin maksamisen halu – ne aion jättää selkäni taakse vuoteen 2024.
Uskon olevani Raamatun neuvomalla oikealla tiellä, jos olen valmis putsaamaan pöydän kaikista matkan varrella kertyneistä murusista. Jos me alkaisimme säästää muistilokeroomme vuodesta toiseen kaikkea kokemaamme vääryyttä niin väitän että hartiamme tulevat painumaan yhä enemmän kumaraan. Ilo uskonelämästä katoaa saman tien. Sekin kuorma johon voin varmuudella lyödä leiman ”syytön”, painaa kuitenkin mieltäni jos jään odottamaan asian oikeudenmukaista loppuselvitystä, jota ei ehkä kuitenkaan koskaan tule.
Ei meidän uskovien vaellus saa olla riippuvainen siitä että saamme sanoa viimeisen sanan ja kärsimämme vääryys tulee perusteellisesti oikaistua.
Apostoli Paavali ei halunnut raahata perässään turhia kuormia. Siksi hän päätti unohtaa. Miten se on mahdollista? Olen varma siitä että ei hänen kokemansa vääryydet pudonneet yht´äkkiä hänen mielestään kun hän päätti ne unohtaa.
Ihmisessä itsessään on olemassa taito että ikävät asiat unohdetaan helpommin kuin miellyttävät kokemukset. Siitä on meille paljon apua.
Mutta meillä on asioita jotka eivät katoa muististamme. Mutta ne voidaan silti unohtaa. Kaikki riippuu siitä haluammeko niiden pyörivän mielessämme? Lähdemmekö ruokkimaan niitä tunteita? Paras lääke tähän vaivaan on se että me Jumalan apuun turvaten kiinnitämme katseemme eteenpäin. Mitä enemmän katseemme on luotu eteenpäin sitä vähemmän meillä on aikaa tuijottaa peräpeiliin.
Toinen kysymykseni oli: Mitä aion ottaa mukaani alkavaan vuoteen 2025?
Aion pakata reppuuni vuoteen 2025 lyhyen elämän näkökulman. Yritän katsoa omaa vaellustani siitä peilistä joka kertoo siitä että pian koittaa päivä jolloin oma osuuteni maanpäällisessä kilvoituksessa on ohitse. Sillä ei ole mitään merkitystä onko minulla jäljellä kuukausia vai vuosia, vähän tai paljon. Jokainen päivä lasketaan. Jokaisena päivänä voin tehdä valmisteluja sitä päivää varten jolloin astun Vapahtajani eteen.
Tämä antaa minulle rohkeutta mutta samalla nöyryyttä palvella Herraani niin että hänen eteensä saavuttuani saan kuulla häneltä nuo sanat: ”Hyvin teit sinä hyvä ja uskollinen palvelija. Mene Herrasi iloon.”
Jospa alkava vuosi voisi olla vuosi jota saamme myöhemmin muistella kiitollisuudella ja jonka merkityksestä taivaskin voi iloita.
Herramme siunaamaa Uutta Vuotta 2025!
Timo