Tien vieressä. Asfalttitien ja jalkakäytävän reunan ahtaassa välissä. Siinä parin sentin levyisessä raossa johon tiejyrä ei jostakin syystä ollut onnistunut levittämään höyryävää kivibitumiaan. Siinä minä näin sinut. Kaunis, lumoavan kaunis keltainen kukka.
Miksi juuri siinä paikassa? Vilkkaan liikennöidyn tien varressa. Bussien, taksien, vuokra-autojen, hengityksen salpaavien pakokaasujen ja näiden kulkuneuvojen aiheuttamien ilmavirtapuuskien puristuksessa. Sen paikan olit valinnut kasvualustaksi. Sinä lumoavan kaunis keltainen kukka jonka nimeä en edes tiennyt.
Mielestäni olit väärässä paikassa väärään aikaan. Siinä ympäristössä, jossa liikenne ei koskaan hiljene ja jossa kukaan ei ehdi ihailemaan kauneuttasi.
Oma järkeni sanoi ”ei” mutta tämän kaunottaren elämänhalu ei tuntenut sellaista konjunktiota. Päinvastoin se kohotti ylväänä varttansa ja antoi autojen ilmavirran kallistaa sen värikästä terälehtikruunuaan puolelta toiselle. ”Ympäristö ei ohjaa minun elämääni, minun paikkani on tässä ja siinä minä voin jakaa ainutlaatuisuuttani niistä lähtökohdista jotka minulle on annettu”.
Niin se jutteli.
Kiitos oppitunnista kaunotar!
