Puhumatta paras

Ef.4:29,30 ”Meidän puheemme tulee olla sellaista mikä on rakentavaista ja tarpeellista ja on mieluista niille jotka kuulevat. Älkääkä saattako murheelliseksi …

Väärässä paikassa väärään aikaan?

Tien vieressä. Asfalttitien ja jalkakäytävän reunan ahtaassa välissä. Siinä parin sentin levyisessä raossa johon tiejyrä ei jostakin syystä ollut onnistunut …

Valinnan paikka

Yhdysvallat on valinnut ja asettanut virkaansa uuden presidentin. Aika näyttää mitä tulevat päivät tuovat tullessaan Trumpin näyttäessä suuntaa niin Amerikan …

Uusi vuosi 2025

Olen ajatellut tehdä itselleni pari kysymystä jotka mielestäni sopivat mainiosti juuri tähän kohtaan vuotta. Jos niistä on hyötyä omalla kohdallasi …

Hyvää Joulua!

Evankelista Matteus kertoo meille Matteuksen evankeliumin ensimmäisessä luvussa, että Joosefin tulisi antaa vastasyntyneen lapsen nimeksi Jeesus. Ei heprealaista nimeä ”Joshua”, …

Neljäs sija

Yksi vihatuimmista sijoista maailmanmestaruus- ja olympiakisoissa on neljäs sija. Se on sijoitus, jota kukaan ei halua. Niin lähellä voittoa ja …

Kolmen ristin asetelma

Cruz Grande nimisessä vuorikylässä törmäsin erikoiseen näkyyn: kolmeen ristiin. Tuttu teema sinänsä kristillisissä piireissä mutta ristien asetelma oli hivenen toisenlainen …

Vallan vaihto

Amerikan presidentinvaalit on ollut kestopuheenaiheena koko syksyn ja nyt tiedämme  että valta vaihtuu seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Koko demokraattisen maailman yhtenä …

Jalanjäljet hiekassa

Täällä Gran Canarialla yksi suosituimpia turistiaktiviteettejä on kävely Maspalomaksen hiekkadyyneillä ja merenrantahiekalla. Tuhannet turistit kävelevät rantahiekkaa edestakaisin Playa del Inglesistä …